perjantai 23. syyskuuta 2016

#Vainhääjutut

1. Kun löydät hääkirppikseltä "edullisesti kivat wc-korit", joiden takia köröttelet bussilla 45 minuuttia ja eksytkin matkalla kerran. Myyjän luona huomaat että korit ovatkin siniset eikä harmaat kuten kuvassa näytti.
Otat korit silti ja ajelet bussilla toiset 45 minuuttia. Vihaat niitä hiton sinisiä koreja.

2. Harrastuksenasi on ajella miehen kanssa ympäri Pirkanmaata ties mitä hääkirppislöytöjä hakiessa.
Yksi parhaista ideoistasi oli ajaa 30km jotta saatte häihin kivat pussukat tyhjille tölkeille.




3. Käyt Kodin1-konkurssimyynnissä muutaman tuhannen muunkin ihmisen tavoin.
Järkyttävissä jonoissa kestää lopulta tunnin verran ja ostokseksi sait haalittua edullisia servettejä sekä korin hääriisille.

4. Pakkomielle Froosh-pulloista.
Näet yhden pizzalla sotketun pullon roskiksessa ja meinaat ihan oikeasti kaivaa sen sieltä, vaikka pysäkillä on aika paljon muitakin ihmisiä ja ampiaiset pörräävät pullon ympärillä. Koitat unohtaa minkä aarteen roskakorissa näit.

5. Pakkomielle Granini-pulloista.
Olet asiakastapaamisessa ja huomaat että asiakkaalla sattuu olemaan lähes tyhjä Granini-pullo mukanaan. Haluat pullon mutta onneksi tajuat sentään olla pyytämättä sitä. Tämäkin aarre jää silti vaivaamaan.

6. Levität innoissasi työpöydän täyteen korttitarpeita sillä "Tänään askartelen kaikki loput kutsukortit"... Teet yhden ja kyllästyt. Jätät korttitarpeet pöydälle levälleen ja ärsyynnyt aina sotkuisen työpöydän ohi kulkiessasi.




7. Kun "teet itse ja säästät" etkä halua tuhlata rahaa manikyyriin. Sen sijaan käytät 20€ etsiessäsi sitä täydellisen valkoista kynsilakkaa, joka olisi hieman ivoryyn taittava muttei kuitenkaan ivory. Ehkäpä hieman vaaleanpunertava, ehdottomasti kestävä ja kuultaisi läpi muttei liikaa. Purkissa oleva sävy ei kuitenkaan koskaan näytä kynsissä samalta joten et ole vieläkään löytänyt sitä täydellistä. Harkitset sen manikyyrin varaamista.

8. Istut postin jonoissa pari kertaa viikossa. Kaikki Ebayn paketit tulevat nimittäin aina yksitellen, etkä millään malta odottaa mitä kivaa tänään oletkaan saanut. Töiden jälkeen jonotat taas pakettia 30min väsyneenä ja nälkäisenä.
Vihdoin kotona huomaat saaneesi tänään jäätelötikkuja. Vääränkokoisia.

9. Askartelet kauhealla vimmalla pompomeja ja paperiviuhkoja, kunnes huomaat ettet oikeastaan pidäkään niistä.

10. Jo muutenkin täysi vaatehuone muuttuu häävarastoksi.



Loput häätavaroista ovat tungettuina olohuoneen sohvapöydän sisään, keittiön yläkaappeihin, makuuhuoneen nurkkiin sekä appivanhempien koteihin. Mietit ihan tosissaan jo uuden asunnonkin hankkimista.

11. Odotat hääpäivää jo senkin takia, että silloin saa vihdoin rentoutua ja olla miettimättä mitä kaikkea vielä pitäisi hoitaa!


Hääsuunnittelu on hauskaa, mutta välillä sitä vaan herää miettimään että ei ole aina ihan normaalin ihmisen toimintaa.
Onko kenelläkään muulla yhtään samoja fiiliksiä? :D

6 kommenttia:

  1. Me kierrellään kans ympäri Turkua, millon minkäkin purkin ja purnukan takia:D yleensä olen sopinut ajan vielä sopivasti neljän ruuhkaan. Sulho tykkää.
    Postissa mun naama tunnetaan jo ulkoa.:D
    Miljoona asia alotettu. Kaikki melkeen kesken. Koska aikaa on. Ja huomenna joku muu projekti on mielenkiintoisempi.
    Mun lapsuuden kodin veranta muistuttaa vanhalta sekatavarakaupalta. :D
    Näin täällä. Hyvä huomata, etten ole ainoa. Niin. Ja meillä mies pakotettu juomaan saunasiideriä. Ja vanhemmat tiettyä hilloa. Myös suolakurkuilla on väliä. Tää on kyl niin hullun hommaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhhahaah mahtavaa, ajattelin jo että oon ihan vinksahtanut mutta tää taitaa vaan kuulua näihin hääjuttuihin :D

      Poista
  2. Voi ei, vielä ei olla ihan tuossa pisteessä, mutta viitteitä tyylistä on jo. :D Mun isosisko on hakenut ympäri Helsinkiä jo mun häälaukun, kaksi booliastiaa ja mitähän muuta julkisilla... Mä olen matkustanut 3h edestakaisin yhden booliastian ja 100 boolimukin takia... Mun miespuolinen ystävä on hakenut ja maksanut mun hääpuvun toiselta puolen Suomea! :D

    Lisäks selaan päivittäin hääkirppiksiä ja etsin löytöjä ja mietin, kuka mun läheinen tällä kertaa viitsisi käydä hakemassa jotakin pientä korvausta vastaan. Taidan jättää nyt ystävä-parat rauhaan hetkeksi. :)

    Että tämmöstä tässä vaiheessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, siitä se lähtee! ;) Nyt tosin kanssa lupasin itselleni ettei enää mitään koristeita. Kaikki viimeiset tilpehöörit käyn hakemassa ensi viikolla ja sen jälkeen saa luvan riittää. Täytyy koittaa vaan olla innostumatta mistään uusista ideoista ja erota niistä koukuttavista kirppisryhmistä :D

      Poista
  3. Jeee ihana huomata etten oo ainoo :) meillon parvekkeella nonta laatikkoo lasitavaraa häihin ja ympäri kämppää ripoteltu 7banaanilatikkoo täynnä häätavaraa :'D ja vaatehuone pursuaa :'D

    VastaaPoista
  4. Jeee ihana huomata etten oo ainoo :) meillon parvekkeella nonta laatikkoo lasitavaraa häihin ja ympäri kämppää ripoteltu 7banaanilatikkoo täynnä häätavaraa :'D ja vaatehuone pursuaa :'D

    VastaaPoista