keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Hiukset - Tarvitaanko aina kampaajaa?


Taas edistystä häähommissa, nyt olen ihan oikeasti päättänyt että hiukset ovat hääpäivänä auki
ja mahdollisimman luonnollisilla laineilla. Se vain tuntuu eniten siltä omalta jutulta.


Sitten päästäänkin siihen polttavaan kysymykseen - Kannattaako tämän takia maksaa 165€ kampaajalle?

Toisaalta olisi ihanaa vain istahtaa kampaajan tuoliin skumppalasi kädessä, mutta mietityttää kun saisin tällaiset hiukset varmasti tehtyä itsekin. Ehkä osansa tähän pohdintaan on silläkin traumalla, kun kävin kampaajalla ottamassa vanhojentanssikampauksen ja niistä "luonnollisista laineista" tuli kyllä jotain ihan muuta...


Itseasiassa ehdinkin jo ostaa uuden kihartimen jolla sain yllä olevaa jälkeä aikaiseksi.

Hieman opettelua tupeeraamisen kanssa ja oikeat tuotteet käyttöön, että kiharat varmasti säilyvät hyvänä koko päivän. Tavoitteena kuitenkin olisi rento ja boheemi look, niin ne itse väkerretyt hiukset 
voisi sopia siihen teemaan aika hyvinkin. Ja saisipahan tehdä niin monta koekampausta kuin haluaa!


Onko kenelläkään mielessä jotain hyvää vinkkiä, pohjustustuotetta
tai hiuslakkaa jota kannattaisi ehdottomasti kokeilla?

Tai ylipäätään olenkohan ihan hullu kun edes suunnittelen tällaisia?

8 kommenttia:

  1. Täällä myös mielelläni otan kaikki vinkit vastaan koska samanlaisia suunnitelmia myös itsellä :) näyttävän Nutturlan kävisin ehdottomasti laitattamassa kampaajalla mutta koska suunnitelmissa olisi juurikin rento kiharakampaus ehkä jonkunlaisella letillä, niin en viitsisi maksaa maltaita kampaajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole ainoa joka tätä suunnittelee! :) Olen kuullut muilta vaan että tekisivät meikin itse, mutta hiukset luotetaan useammin sinne kampaajan käsiin.

      Poista
  2. Jos sulla on näin luonnollinen kampaus mielessä, niin ehdottomasti tee itse, osaat varmasti! Mä en voi vaan uskoa, että noin yksinkertainen kiharakampaus maksaisi missään kaupungissa noin paljoa? Tavallisella kampaajalla menisi ihan maksimissaan 30 min huolellisesti tehtynä, koska ethän sä nyt tarvitse edes koekampausta tuota varten. Uskoisin, että Oulussa ainakin on mahdollista varata juhlakampaus 30min, eikä se 60€ enempää maksaisi (tosin, säästöä sekin).

    Muista panostaa kuitenkin kunnon tuotteisiin! Eli pohjalle sopivat ja oikeat muotoilutotteet ja ite oon saanut kestäviin kiharoihin vinkkinä omalta kampaajalta myös sen, että kannattaa olla 2 hiuskiinnettä, tosi kevyt, jota suihkautetaan heti kun on pieni osa on saatu kiharrettua ja kunnon pidolla varustettu hiuskiinne, joka suihkutetaan lopputulokseen. :)
    Mulla ei oo sen kummempia vinkkejä noista tuotteista, mutta kävele kampaamoon/kampaamokauppaan tai esimerkiksi sokokselle ja kysy ammattilaiselta, ne varmasti mielellään auttaa, että saat parhaat mahdolliset tuotteet ja kampaus on todellakin kestävä. Itellä ainakin helposti käy niin, että illasta kiharat on jo täysin suorat...

    Tollaset laineet on mun luotto juhlakampaus ja teen ne Remingtonin Pro Curlilla. Myös muotoiluraudalla saa kädenkäänteessä tuollaiset kiharat, mutta vaatii toki pientä harjoittelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siinä se vähän onkin kun tarvitsisin koekampauksen ettei käy kuten vanhojentanssipäivänä :/ (Hiukset eivät kihartuneetkaan kampaajan olettamalla tavalla ja kampaus lässähti heti)

      Mutta hei kiitos näistä vinkeistä, täytyykin käydä Sokoksella jututtamassa myyjiä :)

      Poista
  3. Pystyt varmasti toteuttamaan kampauksen itse koska kuullostaa siltä. että olet miettinyt tukka-asiat jo tarkasti kuntoon :) Kampauksen hinnat on jotenkin todella kovia ja varmasti aika helppo pihistys kohde. Toki, aamulla saattaa jännittää ja itsellä varmasti jo sen takia menisi varmasti kaikki mönkään! Oma kaasoni on insinööri joten parhaimpia apukäsiä ei taida sieltä suunnalta tulla :D

    Redkeniltä löytyy musta aika hyviä tuotteita niin kihartamiseen ja olen tykännyt myös hiuslakoista kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri pelkään että kaikesta harjoittelusta huolimatta iskee paniikki, mutta toisaalta ei näin "huomaamattomien" hiusten kanssa voi varmaan kovin mönkään mennä.

      Redkenin hiuslakkoja kanssa pyörittelin eilen käsissä ja vaikutti kyllä laadukkaalta, täytyy testailla!

      Poista
  4. Et todellakaan ole hullu - päinvastoin on hullua pyytää 165€ tuollaisesta tyylistä! :O Uskomaton hinta.

    Olen vuoren varma, että osaat kyllä itsekin. Kuten itsekin sanoit, hyvät tuotteet ja harjoittelu ovat pääosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kuitenkin kaduttaisi laittaa melkein 200€ sellaiseen josta kukaan tuskin huomaa onko se tehty kampaajalla vai itse.

      Kiitos! :)

      Poista