keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Nyt voi huokaista

 

Vihkikirkko on nimittäin vihdoin saatu varattua! 

Kyselin kirkon perään jo maaliskuussa, mutta silloin sanottiin että vasta 1.6. klo 09.00 voi alkaa soittelemaan kirkon perään. Tätä päivää on siis jännityksellä odoteltu ja välillä mielessä kävikin että entä jos joudutaan miettimään jotain toista vaihtoehtoa.

 


Meillä olikin sitten miehen kanssa kunnon sotasuunnitelmat valmiina. Molemmat soittivat kirkkoherranvirastoon klo 9 ja kun toinen oli päässyt jonotuksesta läpi, laitettiin Facebookissa viestiä ettei toisen tarvitse enää jonottaa. Oli ehkä hieman liioiteltua, sillä Sastamalassa tuskin samalla päivällä tai samassa kirkossa tulee kovin montaa vihkimistä olemaan...

Mutta nyt se on kuitenkin meidän! 
Saatiin vielä ihan huippu vihkimisaika, klo 14.30. 
Sopii juuri sopivasti aikatauluun, eivätkä kaukanakaan asuvat vieraat joudu lähtemään liian aikaisin kotoaan.




Pieneksi kysymysmerkiksi jäi enää kirkon musiikki, sillä meille sanottiin että mahdollisesti saattaa joutua tuomaan omat musiikit mukanaan... Ettei olisikaan kanttoria ja urkuja?
Toisaalta mikäs siinä, laitetaan joku meidän lempibiisi sitten soimaan vaan :D

8 kommenttia:

  1. Hyvä että saitte haluamanne kirkon ja kellonajan! Minäkin tänään aamulla jännitin samaa asiaa, mutta onneksi sain myös sen kirkon ja ajan minkä halusin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kanssa kädet täristen näppäiltiin kirkkoherranviraston numeroa, onhan se iso juttu ja viimeinen sinetti sille että hei me ihan oikeasti mennään naimisiin sinä päivänä ja siihen aikaan. Onnea myös sinne! :)

      Poista
  2. Hienoa että saitte haluamanne kirkon! On muuten todella kaunis kirkko ja ympäristö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse kanssa ihastuttiin tuohon luonnonläheisyyteen niin paljon ettei haittaa vaikka musiikin kanssa tuleekin vähän ongelmaa, eiköhän sitä aina jotain keksi :)

      Poista
  3. Ihana helpotus kun se vihkiaika on vahvistettu, tiedän tunteen. :) Mekin saimme viime viikolla tietää omamme. Onnea hyvästä ajasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä! Ei kai sitä naimisiinmenoon muuta tarvitakaan kuin kirkko ja sulhanen, loppu suunnittelu on sitten enää vain ekstraa ;)

      Poista
  4. Toi kirkko on ihana! Se näkymä kun kävelee tuolta ulos ja ovet avautuu ja näkyy vaan se järvi, ah! Oltais otettu meille jos oltais juhlittu Sastamalassa :) Siellä kirkossa ei tosiaan ole urkuja, eikä mun mielestä sähköjäkään. Toisaalta jos ottaa jonkun livevedon kitaralla tms niin sehän olis aika tunnelmallista tuossa kirkossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo äläpä, sen näkymän takia tämä kirkko meille oikeastaan valikoituikin! Ei tosiaan vaan tajuttu ennen varaamista että siellähän ei ole urkuja eikä ilmeisesti myöskään sähköjä, mutta kitaraa oon tässä nyt itsekin miettinyt että voisi kuulostaa aika kivalta :)

      Poista