lauantai 20. elokuuta 2016

He stole my heart so I'm stealing his last name

Noh, meillä päätös sukunimen kanssa ei ollut ihan niin helppoa kuin otsikosta voisi päätellä.
Olen sukuhaaramme viimeinen tällä sukunimellä ja siitäpä tulikin sitten pienet paineet...

- Ottaisinko yhdistelmäsukunimen?
Kaksi lyhyttä sukunimeä yhdistettynä kuulostaisi todella tökeröltä ja varsinkin kun etunimikin on vielä kaksiosainen.
Tämä vaihtoehto ei ollut sen kauempaa mielessäni.

- Pitäisinkö oman sukunimeni? 
Yhteinen sukunimi ehdottomasti, aviopari kun ollaan.

- Ottaisiko mies sitten minun sukunimeni
Se ei vain tuntuisi oikealta.
Sitäpaitsi jos meille ei tulisikaan lapsia tai saisimme tytön joka naimisiin mennessään haluaisi ottaa miehensä sukunimen... Sukunimi ei kuitenkaan siirtyisi sen pidemmälle.

- Keksitään meille kokonaan uusi sukunimi?
Laiskiainen olisi kieltämättä ollut ihan mahtava vaihtoehto sukunimeksi, mutta veikkaan että tämä päätös olisi aiheuttanut kaikista eniten hämmennystä. Eikä lopulta siis tuntunut oikealta sekään.

Niinpä pienen pyörittelyn jälkeen päädyin siihen mitä ihan alunperinkin olin ajatellut:
Mennään perinteiden mukaan ja otan mieheni sukunimen


En halua sukunimestä mitään taistelun asiaa, vaan mennään sen mukaan mitä sydän sanoo.
Ihan yhtälailla sitä kuulutaan edelleen samoihin sukuihin, oli se sukunimi sitten mikä tahansa!

5 kommenttia:

  1. Meillä oli myös sukunimipohdintoja ennen häitä. Aika pian tajusin kuitenkin haluavani pitää oman erikoisemman sukunimeni sen sijaan, että olisin ottanut sulhasen sukunimen, joka on suomen toiseksi yleisin sukunimi. Molemmat pitivät siis omansa ja jos lapsia joskus siunaantuu, he saavat isänsä sukunimen. Ja silloin minä voin vielä tarpeen tullen vaihtaa nimeni jos haluan :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on tämä asia vielä keskustelun alla! Mie olen aina ajatellut pitäväni oman nimen, mutta nyt en sitten kuitenkaan tiedä mitä tekisin. Halutaan kuitenkin että meillä on molemmilla sama nimi joten mennään joko minun tai miehen nimellä. Onneksi on vielä aikaa miettiä. :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä ollut vaikea pähkinä meillekin. Molemmilla tosi yleinen sukunimi, ja oma etunimeni ei omaan korvaan kuulosta hyvältä sulhasen sukunimen eteen lausuttuna. Ollaan pohdittu mentäisiinkö mummini tyttönimellä, joka on tyylikkään vanhahtava ja erikoinen, mutta en tiedä miten siihen suhtauduttaisiin muun perheen toimesta. Uskon silti että ajan kanssa meillekin löytyy se oikea valinta kyllä, tämä päivityksesi antaa minulle siihen toivoa. :D

    VastaaPoista
  4. Minä olen pitänyt oman sukunimeni, lapset ovat isän nimellä. En ole katunut valintaani. En näe mitään syytä yhteiselle nimelle, sillä ne jotka tietävät meidän olevan naimisisissa, tietävät sen ilmankin. Lasten hoidoissa, harrastuksissa ja kouluissa on niin monenlaisia perheitä, että äidillä voi hyvin olla eri sukunimi kuin lapsilla. Pääkaupunkiseudulla asuneena tämä sukunimiasia ei ole mitenkään erikoista, monilla aviopareilla on omat sukunimensä. Ainoa kakistelija on ollut appiukko.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, sukunimiasioissakaan ei ole vain sitä yhtä ja oikeaa tapaa. Jos olisin kokenut omaan sukunimeeni vahvan siteen niin olisin sen ehdottomasti pitänyt! Mutta niin ei oikeastaan sitten ollutkaan ja molemmat olimme alusta alkaen sitä mieltä että miehen sukunimi it is.

    Sinänsä siis helppo päätös, kunhan osasi vaan unohtaa juurikin tuon että mitähän muut nyt tästä ajattelee :)

    VastaaPoista