maanantai 26. syyskuuta 2016

Syksyiset Save the date-kuvaukset

Tässä hieman kuvasatoa eiliseltä. Pienet ainekset katastrofiinkin oli olemassa sillä:

- ystäväni ei ole koskaan kuvannut potrettikuvia
- en itse oikein viihdy kameran edessä
- tehtiin kuvaus ihan extempore emmekä suunnitelleet mitään

Mutta ehkä siinä juuri oli ainekset onnistuneisiin kuviin, mentiin ihan fiiliksen mukaan ja pidettiin hauskaa! Lopulta kameran edessä olikin tosi luonnollista olla. Yksi kuva oli ehdottomasti ylitse muiden, mutta sen pidän nyt vielä salaisuutena kunnes kortit ovat lähteneet matkaan. 

Ajatuksena olisi siis yhdistää joulukortti ja Save the date samoihin kansiin niin päästään korttiaskartelujen kanssa vähän helpommalla :)








Siinäpä niitä, aika paljon pusuja kaikissa kuvissa mutta se kai kuuluu asiaan!

perjantai 23. syyskuuta 2016

#Vainhääjutut

1. Kun löydät hääkirppikseltä "edullisesti kivat wc-korit", joiden takia köröttelet bussilla 45 minuuttia ja eksytkin matkalla kerran. Myyjän luona huomaat että korit ovatkin siniset eikä harmaat kuten kuvassa näytti.
Otat korit silti ja ajelet bussilla toiset 45 minuuttia. Vihaat niitä hiton sinisiä koreja.

2. Harrastuksenasi on ajella miehen kanssa ympäri Pirkanmaata ties mitä hääkirppislöytöjä hakiessa.
Yksi parhaista ideoistasi oli ajaa 30km jotta saatte häihin kivat pussukat tyhjille tölkeille.




3. Käyt Kodin1-konkurssimyynnissä muutaman tuhannen muunkin ihmisen tavoin.
Järkyttävissä jonoissa kestää lopulta tunnin verran ja ostokseksi sait haalittua edullisia servettejä sekä korin hääriisille.

4. Pakkomielle Froosh-pulloista.
Näet yhden pizzalla sotketun pullon roskiksessa ja meinaat ihan oikeasti kaivaa sen sieltä, vaikka pysäkillä on aika paljon muitakin ihmisiä ja ampiaiset pörräävät pullon ympärillä. Koitat unohtaa minkä aarteen roskakorissa näit.

5. Pakkomielle Granini-pulloista.
Olet asiakastapaamisessa ja huomaat että asiakkaalla sattuu olemaan lähes tyhjä Granini-pullo mukanaan. Haluat pullon mutta onneksi tajuat sentään olla pyytämättä sitä. Tämäkin aarre jää silti vaivaamaan.

6. Levität innoissasi työpöydän täyteen korttitarpeita sillä "Tänään askartelen kaikki loput kutsukortit"... Teet yhden ja kyllästyt. Jätät korttitarpeet pöydälle levälleen ja ärsyynnyt aina sotkuisen työpöydän ohi kulkiessasi.




7. Kun "teet itse ja säästät" etkä halua tuhlata rahaa manikyyriin. Sen sijaan käytät 20€ etsiessäsi sitä täydellisen valkoista kynsilakkaa, joka olisi hieman ivoryyn taittava muttei kuitenkaan ivory. Ehkäpä hieman vaaleanpunertava, ehdottomasti kestävä ja kuultaisi läpi muttei liikaa. Purkissa oleva sävy ei kuitenkaan koskaan näytä kynsissä samalta joten et ole vieläkään löytänyt sitä täydellistä. Harkitset sen manikyyrin varaamista.

8. Istut postin jonoissa pari kertaa viikossa. Kaikki Ebayn paketit tulevat nimittäin aina yksitellen, etkä millään malta odottaa mitä kivaa tänään oletkaan saanut. Töiden jälkeen jonotat taas pakettia 30min väsyneenä ja nälkäisenä.
Vihdoin kotona huomaat saaneesi tänään jäätelötikkuja. Vääränkokoisia.

9. Askartelet kauhealla vimmalla pompomeja ja paperiviuhkoja, kunnes huomaat ettet oikeastaan pidäkään niistä.

10. Jo muutenkin täysi vaatehuone muuttuu häävarastoksi.



Loput häätavaroista ovat tungettuina olohuoneen sohvapöydän sisään, keittiön yläkaappeihin, makuuhuoneen nurkkiin sekä appivanhempien koteihin. Mietit ihan tosissaan jo uuden asunnonkin hankkimista.

11. Odotat hääpäivää jo senkin takia, että silloin saa vihdoin rentoutua ja olla miettimättä mitä kaikkea vielä pitäisi hoitaa!


Hääsuunnittelu on hauskaa, mutta välillä sitä vaan herää miettimään että ei ole aina ihan normaalin ihmisen toimintaa.
Onko kenelläkään muulla yhtään samoja fiiliksiä? :D

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kuvahaaste

Kiitos haasteesta Niina, tämä oli kiva toteuttaa!

"Lisää blogiisi yhdeksän kuvaa teihin ja häihinne liittyen. Kuvat voivat olla omiasi - vanhoja, uusia tai netistä lainattuja. 
Haasta lopuksi kolme muuta hääbloggaajaa tekemään samoin".

1. Lempikuvasi teistä kahdesta
Koska ensimmäinen päivä yhteisessä kodissa

2. Mitä teette mieluiten yhdessä
Käydään ulkona syömässä ja siitä leffaan & muutamalle oluelle.
(Ja pelaamaan Skip-Boa jossa häviän joka kerta...)

3. Yhteinen lempipaikkanne
Oma koti! Erityisesti makkari jossa syödään aina työpäivän uuvuttamina iltapalaa ja katsotaan telkkaria.

4. Paras lomamuistonne
Kroatian Dubrovnik Ihailtiin maisemia, juotiin viiniä kattoterassilla ja vaan nautittiin lämmöstä.
Ei mitään sen erikoisempaa, mutta juuri se reissussa olikin parasta.

Toinen ykkösreissu oli ihan kotimaassa, kun lähdettiin extempore käymään Ähtärissä. Vaellettiin luonnossa ja illaksi löydettiin kiva majapaikka jossa päästiin rantasaunaan rentoutumaan.


5. Jokin häitänne varten tehty hankinta
Kylttejä, vilttejä ja korokkeita karkkibuffettiin

6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta

7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta

8. Onnistuineiden häiden salaisuus
Unohdetaan pönötys ja otetaan rennosti!

9. Häidenne teema

Mukaan haastan EveliinanSannin ja Emmin,
nyt on teidän vuoro kaivella kuva-arkistojanne ;)

tiistai 13. syyskuuta 2016

DIY Ihan tavallinen viirinauha

Viirinauhaa minulla oli askarreltavana yhteensä 32 metrin verran eli halusin päästä niiden kanssa mahdollisimman helpolla.
Kaikki löytämäni ohjeet vaativat kuitenkin taittelua, tapetinpaloja tai liimaa joten päätin kokeilla
 hieman yksinkertaisempaa tyyliä joka onneksi toimi!

 Tässä nyt ohjeet muillekkin joilla ei ole aikaa tai jaksamista sen ihmeellisempään:



Materiaalina voi käyttää oman valinnan mukaan kartonkia, tapettia tai miksei ihan tavallista kopiopaperiakin. Sain itse kerättyä työpaikaltani juuri sopivan paksuista kartonkia joka olisi muuten joutunut paperinkeräykseen. Päivän ekoteko samalla siis.




1. Päätä minkä kokoisia kolmioita haluat.
Leikkaa yksi malli kartongista irti ja käytä sitä muiden kolmioiden jäljentämiseen.




2. Leikkaa kolmiot ääriviivoja myöten irti ja tee niiden lyhyisiin sivuihin reiät narua varten.




3. Laita naru neulan läpi ja pujottele sillä kolmioiden reikien läpi.

Välejä voi hyvin muokata vielä myöhemminkin, koska viiriä ei ole mitenkään liimailtu kiinni.
Itse asettelin kolmiot nyt n. 10cm:n päähän toisistaan.




4. Tee viiristä niin pitkä kuin haluat ja muista jättää molempiin päihin ylimääräistä narua kiinnittämistä varten.
Valmista tuli!

Tämä viiri on helppoutensa lisäksi siitäkin kiva, että toisella puolella juuttinaru kulkee kolmioiden päällä ja toisella puolella narua näkyy vain kolmioiden välissä. En vielä ole päättänyt kumpi näyttää paremmalle, mutta sen näkee sitten juhlapaikalla kumpi sinne sopii.

 Varoituksena kuitenkin vielä: Näiden askartelemiseen jää aika pahasti koukkuun...

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Love Me Do

Kai tiesitte jo tästä Love me do-häätapahtumasta?


Helsingin Kaapelitehdas 01.10.2016
n. 200 näytteilleasettajaa 
Häämuotinäytöksiä
Asiantuntijaluentoja
Tuotenäytteitä ja testereitä
Ilmainen sisäänpääsy

Itse en ole koskaan käynyt missään häämessuilla, joten erittäin innolla odotan tätä hömpötyspäivää! Paljon hyvää olen tapahtumasta kuullut ja on kiva että hääyritykset laidasta laitaan kokoontuvat nyt yhden ja saman katon alle.

Erikoisuutena messuilla valitaan Love me do-morsian ja tätä pestiä voi hakea kuka tahansa meistä vuoden 2017 morsiamista. Love me do-morsianta odottaa mm. Sincerity Bridalin lahjoittama hääpuku sekä erilaiset hemmotteluhoidot ja sponsorit, paikkaa parrasvaloissa unohtamatta.

Vielä on hetki aikaa osallistua hakuun, joten kannattaa käydä tutustumassa Love me do:n kattavaan infopakettiin täällä.

Itse osallistun messuilla myös blogimiittiin, jossa kokoonnumme yhteen muiden hääbloggareiden kanssa. Kieltämättä hieman jännittää, mutta päällimmäinen fiilis on vain iso innostus päästä höpöttelemään muiden samanhenkisten kanssa.

Messuilla nähdään siis, toivottavasti mahdollisimman monia teistä! :)

maanantai 5. syyskuuta 2016

Hääbändiä katsomassa



Viime viikonloppuna hääbändimme Gringo tuli esiintymään Tampereelle ja pitihän sitä nyt mennä katsomaan! 
Löydettiin baarista kiva nurkkapöytä ja jännityksellä (kuten kuvasta voi aistia) 
istuttiin odottamaan kuulostaisiko bändi yhtään niin hyvältä mitä nettisivut antoivat ymmärtää. 




Ja kuulostihan se, itseasiassa vielä paljon paljon paremmaltakin. Ylläolevan videon kuvailin pöydästämme ja laulajan ääni, se oli kyllä ihan mieletön  Olimme vaan yhtä hymyä kun biisi toisensa jälkeen vakuutti meidät ja sai tanssikansankin innostumaan.




Teimme samalla pientä levyraatia ja kirjoitimme ylös mitkä biiseistä haluaisimme myös häihimme.
Suosittelen lämpimästi kaikille teille joille bändi on tulossa - käykää kuuntelemassa sitä myös livenä ennen häitä jos vaan mahdollista! Silloin näkee samalla kuinka bändi ottaa yleisönsä, mitkä biisit toimivat jne.

Oli kyllä ihan mahtava keikka, nyt saa todellakin huokaista helpotuksesta että häiden biletyspuoli tulee ainakin olemaan kunnossa. Ei vaan oikeasti malttaisi enää millään odottaa, voisiko ne 10 kuukautta nyt vaan mennä nopeasti?

t. Erittäin häähumuinen pariskunta


perjantai 2. syyskuuta 2016

Sormusfiilistelyä

Sormus ostettiin jo alkukesästä ja yhtenä "käyn vähän vaan sormusrasialla" -hetkenä 
päätin ottaa siitä pari kuvaa nyt tänne bloginkin puolelle. 

(Vakaasti uskon, etten ole ainoa joka käy hipelöimässä hääpukua ja sormusta yksin kotona ollessaan...)

Mutta asiaan siis, sormus on Sandbergin Kassiopeia M-547W. 
Sopivan siro, toisaalta näyttävä muttei kuitenkaan mikään liian hienosteleva. 




Nyt kun täydellinen sormus on löytynyt niin pitäisi vain lopettaa se muiden sormusten ihailu. Olisiko sittenkin kultainen ollut parempi? Tai sellainen vintagehenkinen sormus isolla kivellä, jonka kanssa en pystyisi tekemään arkena mitään? 

Ei, tämä se on.

En ikinä unohda sitä tunnetta, kun sain tämän ensimmäistä kertaa sormeeni ja mikä miehenkin reaktio oli. Molemmat oli vaan tosi fiiliksissä ja tajusi mitä tässä ollaan oikeasti tekemässä. Tämän sormuksen takia syötiin viikon verran nuudeleita, kun reissusta saapuessa pankkitilit oli tyhjillään ja sormus oli siltikin ihan pakko saada.

Sormukseen sisältyy jo nyt kivoja muistoja ja on hauska ajatella miten monta vuosikymmentä sen kanssa tulee olemaan vielä edessä. Niin pieni juttu, mutta kuitenkin niiin iso merkitys!