lauantai 29. heinäkuuta 2017

Juhlapaikan koristelut


Ennenkuin jatkan kertomusta hääpäivämme kulusta, 
voisi olla hyvä hetki esitellä miltä juhlapaikallamme näytti.




Tämän näkymän vieraat näkivät heti parkkipaikalle ajaessaan.

Sisäänkäynti oli tuosta avoinna olevasta ovesta ja talon toiselta puolelta aukesi pariovet
joista pääsi myös rannan puolelle.






Lahjapöytä, vieraskirja ja palautuspaikka "Terveiset hääparille"-lapuille.
Seinällä olevat hyrrät on itse väkerretty lahjapaperista taitellen.






Kuvaseinä, jossa polaroidkuvia meidän lapsuudesta aina nykyhetkeen saakka






Ruokailutila, jossa seitsemän kappaletta 8-10 henkilön pöytiä.
Pienissä maljakoissa oli sekalaisesti ripoteltuina neilikkaa, harsokukkaa ja eucalyptusta.




Alakerrasta johti portaikko kohti yläkerran biletilaa




Yläkerta ei lopulta kaivannut koristeluikseen muuta kuin lipputankovalot ja viirinauhaa,
heti ensimmäisestä nurkkauksesta löytyi juomakaapit sekä herkkupöytä.






Myös polttareista tuttu pahvinen "Sami" oli paikalla viskibaarin luona



Ja yläkerran pöydät näyttivät kaikessa yksinkertaisuudessaan tältä.


Näiden tilojen lisäksi Tervahoviin kuului myös saunakabinetin puoli, josta löytyi
saunan ja paljun lisäksi lasten nurkkaus ja pientä levähdystilaa. Samoin ranta oli suosittu jaloittelupaikka, mutta se tulee varmastikin vilahtamaan seuraavassa postauksessa kunhan jatkan taas kertomusta hääpäivän kulusta :)




maanantai 24. heinäkuuta 2017

Häiden läpikäynti: Valmistelut ja hääaamu


Noniin, täällä taas! 

Saavuimme juuri häämatkalta kotiin ja aikaeroväsymyksestä huolimatta halusin jo päästä kirjoittamaan teille tarkempaa hääselostusta. Aloitetaan siis, tässä katsausta siihen miltä häiden aatto ja hääpäivän aamu näyttivät.




Hääviikko sujui loppuun asti rennoilla fiiliksillä, ohjelmassa kun ei ollut enää sen kummempaa kuin kukkien etsiminen marketeista & kynsienlaitto. Pöytiin tulevat neilikat haettiin tosiaankin ihan marketista ja lisäksi tein yhden retken meidän lähiniitylle. Tälläisen kasan sain aikaiseksi ja hintaa kukille tuli huimat 25 euroa - lisäksi kukkakaupasta tilattiin sitten vielä eucalyptusta ja harsokukkaa näiden kaveriksi.




Perjantaina alkoikin sitten jo jännittää enemmän, kun oli aika lähteä laittamaan juhlapaikkaa kuntoon.

Uni ei millään tullut enää klo 6 jälkeen, lakkailin siinä kynnet hääkuosiin ja lähdin hakemaan kukkakaupasta morsiuskimppua & kukkaseppelettä. Miehet ajoivat jo edeltä Sastamalaan laittamaan tavaroita paikoilleen ja meidän muiden saapuessa paikalle alkoi kaiken pienen tilpehöörin asettelu. Ja sitähän riitti! 




Meitä oli kyllä ihan loistava porukka kasassa ja kahdeksassa tunnissa kaikki oli jo paikoillaan
- kahvitauot ja lounastauotkin ehdittiin hyvin pitämään.

Laitettiin siinä vielä sauna & palju päälle ja käytiin uimassa.

Klo 23 lähdettiin osan porukan kanssa hotellille ja klo 02 sain vihdoin innostukseltani / jännitykseltäni unta. Olisi ehkä ollut järkevää varautua jollain unilääkkeellä, mutta onneksi herätys oli vasta kahdeksalta niin ihan hyvin tuossakin ehti levätä. 




Hääaamu valkeni aurinkoisena ja aamupalan jälkeen alettiin laittamaan kaikille hiuksia ja meikkejä kuntoon. Siinä aamun häsellyksessä ei vielä osannut niin paljoa jännittää, mutta klo 12 kun kaikki oli jo valmista niin kyllä tärisytti. Minuutit kuluivat hiiitaasti ja koitin siinä vielä epätoivoisesti syödä kanasalaattia etten pökerry alttarille - fiiliksen voi varmaan aika hyvin aistia allaolevasta kuvasta :D 




Vihkiminen alkoi meillä siis vasta 14.30 ja loppuajan tiirailin hotellihuoneen parvekkeelta kun vieraat pakkautuivat autoihin ja lähtivät kirkkoa kohti. Se jännityksen ja innostuksen määrä oli kyllä ihan käsittämätön!




Lopulta kello oli 14.15 ja mekin lähdimme ajamaan kohti kirkkoa - Kirkossa kun ei ollut mitään erillistä tilaa missä odottaa vaan tulisimme sinne suorilta kun kaikki istuisivat jo paikoillaan.


Kerron teille lisää hääpäivän kulusta ja tilan koristeluista seuraavissa postauksissa, stay tuned :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Naimisissa


Niin kliseistä kuin se onkin, niin nyt ei vain oikein ole sanoja. 

Hääpäivän oli ajatuksissaankin mieltänyt ihanaksi ja rakkaudentäyteiseksi, mutta eilinen ylitti kyllä ne suurimmatkin haaveet. Edellisenä iltana juhlapaikkaa koristellessa vierähti tovi jos toinenkin, mutta hyvällä porukalla oli kiva tehdä hommia ja lopputuloksesta tuli juuri sellainen mitä oli suunnitellut. Hääpäivänämme aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, tunnelma oli rento ja ihmiset hyvällä fiiliksellä - kaikki oli vaan niin täydellistä.




Tulen kertomaan teille hääpäivästä tarkemmin parin viikon päästä häämatkalta palailtuamme, tässä nyt vain tällainen pikapäivitys että hengissä ollaan! Häämatkan jälkeen saisimme toivottavasti jo virallisempia kuvia
ja videotakin pitäisi pian olla luvassa. 




Huomenna se olisi sitten suunta kohti Japania, ihan hassua kun pää on ihan pyörällä eikä vaan tajua
 että tässä sitä nyt sitten ollaan naimisissa. On kyllä mahtava fiilis, täällä me vaan myhäillään.

Kaikki te jotka vielä odotatte omia häitänne - nauttikaa täysillä joka hetkestä! 
Myös siitä hääaamun jännityksestä, eipä sellaista tunnetta tule varmasti enää toiste koettua...


Tämä blogi hiljenee siis nyt hetkeksi, palaamisiin taas muutaman viikon päästä :)

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Hääviikko!




Siis ei vitsi mikä fiilis! Viime viikolla hetkittäin stressaili, mutta torstaina potrettikuvista saapuessamme oli niiin häätunnelmat että nyt on vaan malttamattomana odottanut tulevaa lauantaita. Koemeikki onnistui ihan nappiin ja kampauskin lopulta sen jälkeen, kunnes sain vihdoin päätettyä siinä 2 tuntia ennen kuvauksia että miten ne hiukset laitetaan.

Tosiaan päädyimme heti alusta alkaen siihen, että otetaan potrettikuvat jo ennen hääpäivää. Ei ollut mikään kiire kirkolle tai juhlapaikalle vaan saimme käyttää kuvauksiin kunnolla aikaa. Kuvailimmekin lopulta kolmessa eri lokaatiossa ja aikaa kuvauksiin meni yhteensä reilut kolme tuntia. Vieläkin menee kylmät väreet kun miettii meidän ensikohtaamista
ja Samin ilmettä, hih 

 Kuvausten jälkeen kävimme vielä mäkkärissä syömässä ja ihmisten tuijotus oli kyllä hauskaa.

 Onnittelujakin saimme ja porukka jäi varmaan miettimään että mitähän hulluja nuokin ovat,
kun sanottiin että tänään ei itseasiassa vielä ole meidän hääpäivä... :D




Eilen kävimme myös kirkkoharjoituksissa ja juttelemassa papin kanssa. Tapaamiseen ei lopulta mennyt kuin reilut puoli tuntia aikaa ja ihanan rennon papin saimmekin - Siinä sitä sitten keskusteltiin mm. hyvistä oluista kaiken muun ohella. Lopuksi pyörähdimme vielä juhlapaikalla katsastamassa viimeiset asiat kuntoon ja nyt kaikki alkaa tosiaankin olla valmiina.





Kesälomani alkaa vihdoin ylihuomenna ja sen jälkeen olisi vielä muutamia hääjuttuja hoidettavana:
 Pöytäkukkien metsästys marketeista, booliainesten hankkiminen, vuokrasomisteiden nouto, pakkaaminen häämatkalle ja kynsien laitto olisi tässä vielä listalla. Mutta ei oikeastaan mitään sen kummempaa, täytyy nyt vaan ottaa kaikki ilo irti näistä viimeisistäkin valmisteluista ja toivoa että sää suosisi meitä ensi viikonloppuna.


Hääkukat kasvamassa, ei ehkä ihan ehdi lauantaille...


Katsotaan kerkeänkö päivittämään tänne fiiliksiä vielä häiden alla,
jos en niin Instagramin puolelta nimimerkillä miasofias löytyy ainakin jonkinlaista tunnelmointia.

Let's do this!