Olen pohdiskellut tätä asiaa viimeaikoina paljonkin, joten ehkä voin julkaista joitain ajatuksiani täälläkin.
Kuten monet teistä varmaan tietävät, menehtyi paras ystäväni puoli vuotta sitten aivokasvaimeen.
Kuolema tuli lopulta ihan yllätyksenä, enkä yhä edelleenkään oikein usko tapahtunutta.
Heti alussa kuitenkin päätin etten halua kaasoksi ketään muuta. Päätöstäni vahvisti se, että juuri viimeisellä tapaamisellamme pyysin Janikaa kaasokseni ja annoin hänelle tekemäni rannekorun. Janika oli tästä kaikesta tosi innoissaan - Emme voineet kumpikaan aavistaa että kuukausi tästä päivästä hänet tultaisiinkin hautaamaan tuo samainen koru ranteessaan.
Kuolema tuli lopulta ihan yllätyksenä, enkä yhä edelleenkään oikein usko tapahtunutta.
Heti alussa kuitenkin päätin etten halua kaasoksi ketään muuta. Päätöstäni vahvisti se, että juuri viimeisellä tapaamisellamme pyysin Janikaa kaasokseni ja annoin hänelle tekemäni rannekorun. Janika oli tästä kaikesta tosi innoissaan - Emme voineet kumpikaan aavistaa että kuukausi tästä päivästä hänet tultaisiinkin hautaamaan tuo samainen koru ranteessaan.
Olen tottunut jo aika hyvin väistämään kaikki kaasoihin liittyvät jutut,
siitä kun tulee puhetta ihan kaikkialla aina pitopalvelusta hääpuvun sovittamiseen.
Itse "kaasottomuus" ei minua sinänsä kuitenkaan haittaa, teen mielelläni asioita itse ja läheiset auttavat
kaikessa mitä tarvitsee. Hääpäivänämme juhlien sujuvuudesta vastaa seremoniamestari ja äitini toimii
enemmän henkisenä tukena, sitäkin kun varmasti tarvitaan.
Eniten asiassa luonnollisesti harmittaa se, etten näe ystävääni enää koskaan ja miten voin olla ajattelematta asiaa hääpäivänämme. Pakostikin illan aikana tulee mieleen että yksi tärkeä ihminen puuttuu joukosta.
Toivon vaan että hääpäivänä tälle ajatukselle ei tulisi annettua liikaa valtaa...
Kamalia asioita tapahtuu jossain kokoajan, sitä oli vaan aina jotenkin niin tuudittautunut ajatukseen että eihän minulle tai lähipiirilleni voisi mitään sattua. Juuri äskettäinkin luin hääryhmästä, kuinka erään naisen aviomies oli kuollut vain muutama päivä häiden jälkeen. Kun ystävän menettäminen tuntuu jo tältä niin en halua edes ajatella tuollaista tilannetta.
Mutta jos edes jotain hyvää haluaa tapahtuneesta löytää, niin nyt sitä ainakin osaa olla
entistä kiitollisempi ihmisistä jotka ovat kanssamme juhlimassa ♥
Voi ei. Mä en ole tästä aikaisemmin lukenutkaan, ihan kamalaa.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että tulee varmaan semmonen olo, että yrittäis korvata hänet ottamalla joku toinen tilalle. Ihanaa, että apukäsiä kuitenkin löytyy, vaikka kaasoa sinulla ei ole.
Koskaan ei voi tietää, kenen hetki on lähteä seuraavaksi. Ainoa, mitä voi tehdä, niin muistaa olla kiitollinen joka päivä rakkaista, jotka on täällä läsnä. Tämän kun muistaisikin typerissä arjen kiukutteluhetkissä...
No niinpä, kovasti kanssa uhosin silloin tapahtuneen jälkeen että nyt muuttuu elämänkatsomus ihan täysin. Niin sitä vaan taas huomaa lipsuvansa murehtimaan kaikkia ihan mitättömiä juttuja, vaikka pitäisi vaan olla kiitollinen jokaisesta päivästä ja kivoista ihmisistä ympärillään.
Poista:'( mulle on niin jääny mieleen tämä, kun kirjoitit siitä hääryhmässä.
VastaaPoistaIso päätös, jota varmasti kunnioitetaan! :)
Sulla on kuitenkin se paras kaaso jossain. Ja hän tiesi kuitenkin, mikä häntä odottaisi <3
Se on kyllä totta, vaikkei Janika olekaan fyysisesti läsnä niin silti henkisesti tuntuu että siellä se kaaso jossain katselee päivän menoa. Ja onneksi tosiaan ehdin pyytää häntä kaasokseni ennenkuin oli liian myöhäistä, se vasta olisikin harmittanut :/
PoistaEi tällaiseen löydä sanoja, vieläkään.
VastaaPoista<3
Otan osaa <3 minullakin kuoli isovanhemmat viimevuonna mutta nuoren poismeno tuntuu aina ihan käsittämättömältä :(
VastaaPoistaKiitos <3 Ja otan myös osaa, ei se ole koskaan helppoa oli sitten minkä ikäinen tahansa :/
PoistaHei
VastaaPoistaTuli mieleen, että eihän ystävän muistelua tarvitse välttämättä päivän aikana vältellä...mutta varmasti tunteet ovat herkässä...
Pohdin että helpottaisiko oloa jos hänelle voisi ehkä pitää vaikka aamuta pienen muistohetken, jonka jälkeen on mahdollisuus rauhoittua tulevaan päivään? Hänen muisteluun olisi aika ja paikka päivässä jonka jälkeen päivää olisi kevyempi jatkaa?
Itselläni ei ole samanlaisesta tilanteesta kokemusta joten pahoittelut jo nyt jos ehdotus kuullostaa oudolta/väheksyvältä tai loukkaavalta mielestäsi. Se ei ole missään nimessä tarkoitus :)
Hänkin varmasti toivoisi, että pystyisit iloitsemaan ja nauttimaan suuresta päivästä vaikka hän ei juhlassa fyysisesti ole läsnä...
Muistoissa hän pysyy varmasti aina lähellä sinua
Paljon jaksamisia! ♡
Tuo onkin hyvä idea, kiitos! En halua häätilaisuuteen mitään kynttilän sytyttämistä, puhetta tms. mutta tuo omassa rauhassa pidetty hetki ei tullutkaan mieleen. Tarkoituksenani olisi hääviikolla mennä käymään hänen haudallaan, mutta juuri tuo hääpäivän tunnemyrsky kun jännittää niin tämähän olisikin järkevä ajatus.
Poista